
Olemme erikoistuneet vaativiin julkisivusaneerauksiin, korjausrakentamiseen ja maalausurakointiehin laadulla ja ammattitaidolla. Toimipaikkamme on Turku, mutta toimialueemme kattaa koko Etelä-Suomen. Olemme palvelleet asiakkaitamme jo vuodesta 1991.
Pitkä kokemuksemme ja erikoisosaamisemme luovat perustan laadulle ja takaavat, että asiakkaidemme tilaukset tehdään loppuun asti ensiluokkaisella ammattitaidolla. Kun tarvitset ammattilaisia, ota yhteyttä!

Olemme erikoistuneet julkisivujen ja sisätilojen saneeraustöihin sisältäen mm. seuraavia töitä:
Betonirakenteet:
|
Rappauskorjaukset:
|
Sisäkunnostukset:
|
![]() |
Tammisaaressa Formis-liikerakennus, entinen patjatehdas pinnoitettiin rappauskorjausten jälkeen. |
![]() |
Turun toimiupseerien kerhorakennus puhdistettiin vanhasta maalista kokonaan, puuosia vaihdettiin ja maalattiin. |
![]() |
Helsinki; Ravintola Bar O´Neilin asiakaskunnan muutokseen vaadittiin kaikkien pintojen uusinta sekä runsaasti rakennemuutoksia ja LVI -töitä. |
![]() |
Turku, Papinsaari, Villa Katariina, vaativan perheen omakotitalo. Sisäpuolen maalaus- ja laatoitustyöt sekä ulkopuolen kaksikerrosrappaus. |
![]() |
As Oy Maaria Turun keskustassa, perinteinen rappaus ja maalauskohde. Hiekkapuhallus tiilipintaan asti, kolmikerrosrappaus ja kalkkimaalaus. |
|
Majakat: Helsingin kasuuni, Längden ja Porkkalan majakka Rönsskärin saarella. Urakoitsijan merenkulullinen koulutus on hyödyksi merikuljetuksia vaativissa kohteissa. Poikkeuksellisissa olosuhteissa henkilökunnan monipuolisuus ja ammattitaito ovat onnistumisen edellytys. DIT-Center, Taalintehdas. Julkisivut ja parvekkeet. As Oy Jussintornit, Turku. 223 Parveketta. Lantmannagården, Tammisaari. Julkisivurappaus. As Oy Neulas - Salpa, Helsinki. Parvekekunnostus. As Oy Kyläpaltta, Turku. Parvekkeet ja julkisivuimpregnointi. Perniön vastaanottokeskus, Perniö. Julkisivukunnostus. KOY Karvetinpuisto, Naantali. Parvekekunnostus ja Steni-levytys. As Oy Kerttulinhaka, pysäköintitalo, Turku. Betonipintojen ylitasoitus. As Oy Auranlinna, Turku. Rappausjulkisivujen uusinta. |
|
Jussi Lattu
Puh. 0440 704 914
jussi.lattu@laatupinnoite.com
Kari Lattu
Kiertotähdentie 2
20200 TURKU
Puh. (02) 2372 511
GSM 0400 822 841
Fax (02) 2371 522
kari.lattu@laatupinnoite.com
s / y ADELANTE, One off Lattu 55

| 10.9. - 18.9. | Turku | Visby | Kiel | |
| 19.9. - 1.10. | Kiel | Hollanti | Cherbourgh | |
| 2.10. - 15.10. | Cherbourgh | La Coruna | Lissabon | |
| 16.10. - 29.10. | Lissabon | Gibraltar | ||
| 30.10. - 12.11. | Gibraltar | Las Palmas | ||
| 20.11. - 10.12. | Las Palmas | St Lucia | Martinique | |
| Atlantin ylitys | ||||
| 11.12. - 18.12. | Martinique | Dominica | Guadeloupe | |
| 18.12. - 31.12. | Guadeloupe | St Lucia | Grenada | |
| 1.1. - 14.1. | Grenada | Grenadiinit | Trinidad | |
| 15.1. - 28.1. | Trinidad | Grenada | Grenada Sailing Week | |
| 29.1. - 11.2. | Grenada | St Lucia | Martinique | 27.1. - 3.2. |
| 12.2. - 24.2. | Martinique | Grenada | Trinidad | Tr & Tobaco Week |
| 25.2. - 10.3. | Trinidad | Grenada | Martinique | |
| 11.3. - 22.3. | Martinique | Barbados | ||
| 25.3. - 21.4. | Barbados | Azorit | Cherbourg | |
| 22.4. - 28.4. | Cherbourg | Kiel | ||
| 29.4. - 5.5. | Kiel | Turku |
Jos sinua kiinnostaa osallistua purjehdukselle, ota yhteyttä:
Kari Lattu
GSM 0400 822 841
kari.lattu@laatupinnoite.com
Lähtö Turusta oli hermostuttava, viimeisiä
laiteasennuksia tekivät pojat vielä aamuyhdeksältä.
Laiturikin tuli koeponnistettua. Väkeä oli liikuttavan paljon, tunteenpurkauksiakin oli ilmassa.
Kun sitten köydet irroitettiin kymmeneltä, kuten on puhe oli, alkoi veneen esittely mukanaolijoille;
Esa, Timo, Topi ja Tomihan olivat veneessä oikeastaan ensimmäistä
kertaa.
Koneella ajeltiin Aspön taakse ja purjeet nostettiin, sivutuuli kuljetti
ulos Utöstä ja matkaa
vauhditettiin koneella tuulen vaimennuttua yöllä. Seuraavana aamuyönä
saavuttiin lähes tyhjään Visbyn venesatamaan. Tuuliennuste oli
masentava, luvassa oli moneksi päiväksi kovaa tuulta, siis liikaa
meille, ei muuta kuin esittelemään kaupunkia ensikertalaisille.
Vasta perjantaina saimme köydet irti, purjehtien ohi Öölannin, kahden tunnin tauko Bornholmissa ja matkaa jatkaen Kielin kanavan suulle Holtenaun satamaan. Aamulla sulutus ( 35 € ) ja kanavaa koko päivän moottorilla ajaen ( 95,3 km ) Brunsbyttelin satamaan sulun viereen. Ruokatäydennystä kaupasta, nukkumaan ja aamulla taas heti sulun auettua Pohjanmerelle ja neljän tunnin myötävirtaajelua kymmentä solmua Cuxhaveniin. Päivän pysähdyksen aikana opeteltiin ensi kertaa pesukoneen käyttöä, siivottiin venettä ja taas ruokaa kaappeihin. Miehistö pieneni kahdella ja aamulla nousuveden mukana ulos moottorilla Helgolandiin melkoisessa keikutuksessa kalojenkin ruokailua unohtamatta. Helgolandin 1 700 asukkaan saari olikin eksoottinen värikkäine rakennuksineen joskin neljä ankkurissa olevaa risteilyalusta ja niiden sisältä purkatuneet muovikassituristit saivat paikan näyttämään Turun kesätorilta lauantaiaamuna.
Seuraava legi tuli olemaan vähän haastavampi, siksi tankit
täyteen verottomia aineita ja ulos merelle. Meitä oli
peloteltu ahtailla väylillä, vedessä seisovilla
tuulivoimaloilla, öljynporaustorneilla ja ruuhkaliikenteellä,
mutta pelottelut osoittautuivat turhiksi, kulkeminen oli helppoa
sopusoinnussa muun liikenteen kanssa. Pysähdys päiväksi
Calaisiin sulkuporttien taakse, miehistö pieneni yhdellä ja
matka jatkui aamulla 28 tunnin moottororiajeluna Cherburgiin kaksi
päivää edellä aikataulunsta.
1500 veneen satama olikin päivän valjettua komea näky.
Lisämiehistöä odotellessa venettä varusteltiin, VHF
antenni vaihdettiin, koneiden öljyt tarkistettin ja Cherburgin
sateenvarjoilmasto saatiin haltuun kokeilemalla uutta biminiä,
joskin auringon takia.
Miehistö lisääntyi kahdella, Jyrki ja Petri tulivat junalla Pariisista yöllä ja seuraava päivä käytettiin Cherbourgiin tutustumiseen; eritoten museoitu ydinsukellusvene oli mielenkiintoinen nähtävyys täynnään teknisiä yksityiskohtia ohjussiiloista puhumattakaan. Biskajan ylitys oli seuraava etappi ja sitä varten tarvittiin muonaa muutamaksi päiväksi.Aamulla yhdeltätoista liikkeelle, ensin Brestin niemen ohi ankeassa vastavirrassa ja sitten keinumaan komeisiin Atlantin aaltoihin. La Corunaan tultiin yöllä 111 tunnin purjehduksen jälkeen, ensin univelat pois ja tutustumaan Espanjan kauniiseen kaupunkiin. Myös paraislainen s/y Serena oli parkkeerannut sinne, joskin eri satamaan; kävimme jututtamassa Arjaa ja Henrikiä ja vaihdoimme sähköpostiosoitteita. Sunnuntai-iltaa vasten merelle ja tiistaina Penichen kylän laituriin Villa Maren viereen tuttuun seuraan. Ravintolaruokailu, keskipitkä kaava ja aikaisin aamulla kohti Lissabonia.
Valitsimme viidestä satamasta Cascaisin, joka osoittautuikin hyväksi
valinnaksi, satama oli superhieno, toistaiseksi siisteimmät suihkutilat
ja WC:t. Junalla puolen tunnin matka Lissabonin keskustaan nähtävyyksiä
katselemaan, tarvittavat palvelut oli omassakin satamassa.
Miehistö vaihtui, kolme kotiin ja tilalle Erkki, turkulaispurjehtija,
hänellekin jäi pari päivää aikaa
kaupunkiin tutustumiseen. Sataman odotuslaituriin ulosmaksua
suorittamaan ja kerrankin pääsimme myötätuulipurjehduksen makuun,
kiersimme Portugalin kärjen ja ajoimme sisään hienoon Lagosin satamaan.
Hieno satama, satoja veneitä ympäri maailmaa, kaikki tuulelta turvassa,
kannatti pysähtyä. Suunta etelään, pari päivää aikamoisessa tuulessa ja
keskiyöllä Cadizin satamaan. Cadiz olikin vaatimaton huvivenesatama,
mutta kauppalaivoja sitäkin enemmän.
Yöllä nousi melkoinen myrsky, köydet narskuivat ja lisäkiinnityksiä tarvittiin.
Gibraltar oli enää 54 mailin päässä, matka taitettiin päivässä, mutta Gibraltarin satamakapteeni ilmoitti, että satamaan ei mahdu ja komensi rantautumaan La Lineaan. Yö siellä ja aamulla saapuivat Matti, Kari ja Eero lisämiehistöksi 20 mailin koneajolle La Duquesaan.
La Duquesasta matkaa jatkoi purjehtien Matti Oran kokoonsaama joukko,
Helena,Timo, Kari, Soile, Hannu ja Erkki; allekirjoittanut sitä vastoin
lensin kotiin pariksi viikoksi edellisen Erkin kanssa. Purjehdus oli ensin
suuntautunut Ceutaan, pieneen Marokon sisällä olevaan Espanjan kaupunkiin,
sieltä 724 mailin matka Lanzaroteen, kuulemma lähes ainoa satama, jossa
vapaata näin ARC:a ennen. Fuerteventuran sataman ollessa myös täynnä,
Adelante nimensä mukaisesti jatkoi Las Palmasiin odottelemään kilpailun
alkuun liittyviä tarkistustoimenpiteitä.
Miehistö purkaantui veneeltä samoihin aikoihin kun Seppo ja minä tultiin
Suomesta koneella Atlantin ylitykseen valmistautumaan. Keskiviikkona saapui
Petri, Eero, Lassi ja Matti sekä seuraavana päivänä Timo, siis kaikki
koossa. Valmistautuminen olikin varsin iltapainotteista, joka päiväksi
järjestäjät olivat keksineet juomatilaisuuksia vähän liiaksikin asti,
päivisin hoidimme tekemättömät työt reippaasti alta pois.
Turvallisuuskatsastuksesta olimme saaneet etukäteen pelottavia kauhukuvia
niiden pikkutarkkuuksista, mutta meidän kohdalla katsastus oli puolen
tunnin tarkistus, että varaohjailulaite, raketit ja MOB-laitteet olivat
kunnossa, ainoastaan sisääntuloluukkujen kiinnitykset naruin puuttuivat ja
yksi ajoankkuri pelastusrenkaaseen tarvittiin lisää. Fiilis oli
ikimuistettava, tutustuimme mm. Piiparin perheeseen ja turkulaisen Vahinen
miehistöön, kävimme ostoksia tekemässä kaupoissa ja tilasimme kaikki isot
määrät kuten nesteet ja lihat suoraan veneellemme. Kaikki toimi
moitteettomasti, vain niiden sovittelu veneen uumeniin aiheutti työtä.
Lähtöpäivän
lähestyessä laituri täyttyi ihmisistä, tavaratoimittajista, hyvästelijöistä
ym ja sunnuntaina, kun startti lähestyi näkyi lähdön jännitys kaikkien
kasvoilta.
Starttiviivalle ajo oli hieno hetki, Suomen liput liehuivat ja
kannatushuutoja sateli.
Startti oli 13.00 ja samaan aikaan lähtijöitä oli lähtöalue täynnään.
Myötätuulilähtö helpotti veneiden väistelyä, mutta ensimmäiset tunnit
kuljettiin ahtaudessa kuten arvata saattoi. Tuuli oli miellyttävä, aurinko
paistoi, kaikki muutenkin hyvin. Tuttavat maissa onneksi auttavat
sijoitustietojen saamista, muuten ei kanssakilpailijoita paljon näe, pari
venettä päivässä.
Myötätuuli houkutteli spinaakkerin esilleottoa, mutta kun genaakkerihalssilla katkesi spiirapuomi
heti, niin päätettiin, että rullagenoa riittää
meidän tavoitteillemme. Päivät kuluivat melko tasaisilla
tuulilla, mutta öisin tuulet kääntyilivät ja puuskia tuntui olevan useammin, kahtena yönä jopa
sateisia myrskyjä. Kiitos rauhallisen ja osaavan miehistön niistä selvittiin pylpyröiden hajoamisilla
ja köysien katkeamisilla.
Ruokaa pyrittiin syömään kolmessa osassa, aamiainen, lounas ja juuri
ennen pimeää tarjottava päivällinen; välipaloja ja kahvia sai aina, kun
tarvetta oli.
Kaksi doradoa ja yksi kuningasmakrilli tarjosivat vaihtelua ruokiin, jokaisesta valmistettiin
lounaaksi keitto ja illaksi iso kimpale paistettuna. Palmasista ostamamme ruoat riittivät hienosti,
munia oli 200 ja jogurtteja 160, perunat riittivät 9
päivää, kuten tuorelihatkin, parhaiten
säilyivät
sipuli, omenat, melonit, kurkku, appelsiinit. Sämpyläjauhoa olisi kaivannut enemmän, kten myös
kuivattuja sieniä, mysliä, kaurapuuroaineksia. Mausteita ja lisukkeita oli runsaasti kiitos Timo
toimeliaan, joka häikäisi myös kokkitaidoillaan.
Sijaintitietoja saatiin päivittäin ARC:n toimistosta kuten sääennusteetkin, moitteetonta toimintaa
maaliin asti; jos joskus lähtisin Atlantia ylittämään uudelleen, en edes harkitsisi muuta vaihtoehtoa
kuin ARC:n mukana, argumentteja on monta.
Maaliin saavuimme 19 päivän päästä, yhtä aikaa brittikatamaraanin
kanssa, tarkalleen 6 sekuntia ennen, josta saimme erillisen palkinnon,
vai oliko stagelle nousu kuvaajien eteen suurempi juttu.
Joka tapauksessa katsoimme ainakin voittaneemme saunallisten veneiden sarjan puhtaasti, muuten
sijoitus ei ollut kehuttava, kiitos tietenkin huonon mittaluvun.
Pari päivää syötyämme ja vähän
juotuammekin olimme valmiit taas merelle, miehistöksi tuli Kalle,
Jussi ja Anssi, vanhan miehistön jäseninä vain Timo ja Mikko. Poikettiin yöksi Marigot Bayhin,
JJ:n ravintolan laituriin, johon olen kuulemma aina tervetullut kiinnittäytymään, lupa on saatu jo
kymmenen vuotta aikaisemmin Kuunari Lauran ajoilta.
Valtio vaihtui seuraavaksi, lähtö- ja tuloselvitykset ovat kovin
vaihtelevia, St Vincentin Chateaubelairin pikkukylä ei varmaan ollut
usein vastaanottanut maahantulijoita, mutta kaikki
hoitui parin kilometrin kävelyillä viranomaisten väliä kulkien. Grenadiinien saariryhmä muodostuu
St Vincentin lisäksi monesta pikkusaaresta, joista Bequia seuraavana on mielestäni viehättävin.
Admirality Bayn suojainen lahti rantakatuineen poikkeaa hieman kotimaisista rantakaupungeista.
Miehistön vaihdon takia paluu Rodney Bayn kautta Martiquen Fort-de Francen kaupunkiin tapahtui
parissa päivässä ja takaisin samaa reittiä päivässä.
Kaksi kokonaista päivää paikoillaan ja seuraavaksi Mustique,
Canouan ja päätepiste Tobaco Cay.
Mahtava paikka sukellella, paljon uivia kilpikonnia, vielä kaupan päälle mereen
kaksi kuukautta
sitten pudonnut venäläisten satellitti, jonka palanen oli jätetty saarelle
nähtävyydeksi rantapuuhun
sidottuna. Takaisin uudenvuoden aattona Martiniquelle vaihtamaan miehistöä Fort
-de Francen keskustaan, jossa ranskalaiset hillitysti juhlivat perheittensä
kanssa, juhlaa jatkuikin monta päivää
ja myös kaupat olivat kiinni, joten suunta etelään, St Luciaan, jonne oli
mukava saapua, Rodney
Bayssa kun oli maasähköä, vartioidut laiturit ja kunnon suihkut.
Sieltä lähdettyä ohjelma olikin sama kuin aikaisemmilla ja tulevillakin
viikoilla, ajo-ohjelma sovittiin vieraiden kotiuduttua veneeseen, yleensä
seuraavana aamuna, vieraat päättivät minulta neuvoja kysyen, mitkä satamat ovat
bongaamisen arvoisia, ja etteivät purjehduspäivät tulisi liian pitkiksi ja
raskaiksi.
Ym syistä johtuen satamakäynnit alkoivat muodostua lähes samoiksi, St Lucian
kolme satamaa;
Rodney Bay satamapalveluista johtuen, Marigot Bay eksoottisen mangrove-metsän
vuoksi ja meidän venekunnan saadessa aina käyttää hotellin uima-allasta
suihkuineen puhumattakaan
hiekkarannasta ja rantaravintoloista. Eteläisin paikka oli Soufriere, selkeästi
epämääräisin kylä,
joka antoi jo viitteen, mitä etelämmissä saarissa tulema piti. Soufrieren
kohdalla oli kuuluisat
Piton- tulivuoret ja iso kasvitieteellinen puutarha, joihin oikeastaan kaikki
vieraat halusivat tutustua.
Seuraava saariryhmä oli St Vincent and the Grenadines, pohjoisin oli pääsaari,
mutta pääkaupunki Kingstown tarjosi huonosti ankkuripaikkoja; siksi valittiin
pysähdyspaikaksi Wallilabou lähes joka
kerta, houkuttimena oli valtaisat lavasteet Pirots of Caribian filmeistä,
esillä näyttelijöiden vaatteita, satoja valokuvia, kuvausohjelmat
näyttelijälistoineen, laitureita, nostureita, lavastetykkejä ja vielä
ravintola, jossa soitettiin heti suomalaista räppiä, kun Suomen lippu ilmestyi
näköpiiriin;
ravintolassa ei ollut edes sähköä, vaan generaattori pärisi takapihalla ja
baaritiskin päässä oli iso
akkurivistö.
Pääsaaren eteläpuolella on Bequia, jonka huipulta näkee loputkin saaret,
Mustique, jossa asuu mm.
Mick Jagger, Madonna, David Bowie, Englannin kuningasperhe, seuraavana Canouan,
Mayrey,
Union Island ja kuuluisin sukellusalue Tobaco Cays, jota suojelee aalloilta
monta mailia pitkä Horseshoe- koralliriutta, näkyypä vielä Grenadan valtioon
kuuluva Carriacoun saarikin. Grenadiinien väitetään kuuluneen vuoroin
Ranskalle, vuoroin Englannille, mutta itsenäisyyden
saariryhmä sai 70-luvulla.
Bequia on turistiystävällisin ja vastaavasti asukkaat ovat innokkaita
kiertoajeluilla kertomaan
mielellään saaren historiasta; saarella on linnoituksia tykkeineen,
kilpikonnien suojeluun erikoistunut farmi ja lisäksi saarella on erikoisvapaus
kalastaa 4 Humpback-valasta vuodessa
perinteisin käsiharppuunoin avoveneestä.
Viimeinen vaihto Martiniquella tapahtui niin, että Jussi-poikamme ja hänen
tyttöystävänsä Larissa
lähtivät yhteysaluksella St Lucialle lentokoneeseen ja itse jäin veneeseen
odottamaan porilaista
Juhaa tulevaksi seuraavana aamuna. Tutustumispalaverissa päätettiin mennä tällä
kertaa pohjoiseen,
72 000 asukkaan Dominican saareen , jonka pääkaupunki Roseau eli lähes kokonaan
joka päivä
risteilyaluksista ulos purkautuvista turisteista. Me puolestamme jatkoimme
pohjoisempaan Portsmouthin satamaan, joka oli huomattavasti ”aidompaa”
Caribiaa. Rantaan oli paiskautuneet vuonna 2008 hurrikaani Omarin voimalla
laivanhylyt, jotka muistan uponneina maanneen pohjassa kymmenen vuotta
aikaisemmin komentosillat ja korsteenit pinnalla. Dominica on myös houkutellut
Pirots of Caribian elokuvien filmaajia, kuvauspaikkoja on kolme, jotka
turistitaksien kuljettajat kernaasti esittelevät, 1800-luvun Fort
Shirley-linnoitus ja monet vesiputoukset saavat turistit vierailemaan
päivittäin ja saaren itäpuolella oleva Kalinago Barana Aute-territorio, 3 300
asukkaan
eristetysti elävä yhteisö, jonka kasvopiirteet ja juuret ovat Tyynen meren
saarilla on poikkeuksellinen; he valmistavat vieläkin veneensä yhdestä puusta
kovertamalla ja ruoka-astiansa
savesta ja bambuista.
Viimeinen vaihto Martiniquella tapahtui niin, että
Jussi-poikamme ja hänen tyttöystävänsä Larissa
lähtivät yhteysaluksella St Lucialle lentokoneeseen ja itse jäin veneeseen
odottamaan porilaista
Juhaa tulevaksi seuraavana aamuna. Tutustumispalaverissa päätettiin mennä tällä
kertaa pohjoiseen,
72 000 asukkaan Dominican saareen , jonka pääkaupunki Roseau eli lähes kokonaan
joka päivä
risteilyaluksista ulos purkautuvista turisteista. Me puolestamme jatkoimme
pohjoisempaan Portsmouthin satamaan, joka oli huomattavasti ”aidompaa”
Caribiaa. Rantaan oli paiskautuneet vuonna 2008 hurrikaani Omarin voimalla
laivanhylyt, jotka muistan uponneina maanneen pohjassa kymmenen vuotta
aikaisemmin komentosillat ja korsteenit pinnalla. Dominica on myös houkutellut
Pirates of Caribian elokuvien filmaajia, kuvauspaikkoja on kolme, jotka
turistitaksien kuljettajat kernaasti esittelevät, 1800-luvun Fort
Shirley-linnoitus ja monet vesiputoukset saavat turistit vierailemaan
päivittäin ja saaren itäpuolella oleva Kalinago Barana Aute-territorio, 3 300
asukkaan
eristetysti elävä yhteisö, jonka kasvopiirteet ja juuret ovat Tyynen meren
saarilla on poikkeuksellinen; he valmistavat vieläkin veneensä yhdestä puusta
kovertamalla ja ruoka-astiansa
savesta ja bambuista.
Dominicalta purjehdittiin takaisin Fort-de-Francen kautta St Lucialle
täyttämään varastoja Atlantin ylitykselle. Kaksinpurjehdus Barbadokselle 121
mailia vei 32 tuntia ja jatkui sukellustöillä Port
Charlesin satamassa saatuamme köyden toiseen potkuriin. Kerrankin laituri,
jossa oli valot veden alle, köyden jyystäminen puukolla kävi neljällä
sukelluksella; aamulla tulliin, jossa mm lääkärin
kuulustelu ja maahanmuuttoviranomaisen paperin täyttö, kaikki huomattavasti
työläämpää kuin
muissa Caribian maissa. Pääkaupunki Bridgetown oli kolmen tunnin päässä, jonne
ajeltiin
vastaanottamaan tuoretta miehistöä, joka saapui illalla pimeän tultua läheiseen
The Boatyard-
ravintolaan. Seuraava päivä käytettiin veneen lastaukseen kolmen viikon
ylitykseen, Juha poistui
Suomeen ja minä poikien mukana takaisin Port Charlesiin näyttäen vielä veneen
käyttöön liittyviä
opastuksia. Tullaus ulos, pojat merelle ja minä taksilla pääkaupunkiin
odottamaan lentoa.
Barbados-Azorit-La Coruna matka vei runsaat neljä viikkoa, Harri soitteli joka
toinen päivä ja Petri
kirjoitteli blogia ahkerasti. Vene oli alkanut vuotaa kannesta monista paikoin
ja köysiä katkeili,
mutta mitään matkaa seisauttavaa ongelmaa ei ilmennyt.
Valtteri ja minä lensimme La Corunaan yöllä ja aamulla kuudelta lähdimme
ylittämään Biskajaa enää neljän hengen voimin, Brestin satamaan saavuttiin
illalla viideltä ennen tuulen yltymistä.
Vappuaatto vietettiin Valtterin kanssa kahdestaan jännittämällä
tuuliennusteita, jotka näyttivät,että
tiistai-aamuna voisi irroittaa köydet. Suunta Cherbourg, Calais, Ijmuiden,
katsotaan miten jaksamme.